Usein terveys ja hyvinvointi keskittyvät liikaa painoon ja painonhallintaan. Vaikka tuntisit itsesi terveeksi ja hyvinvoivaksi, saatat tavoitella aina vain pienempää vaa’an lukemaa. Mitä paino meille loppujen lopuksi kertoo? Se kertoo kehomme massan. Se kertoo minkä verran mm. luut, lihakset, rasvakudos ja nesteet kehossamme painavat.
Jos haluat pudottaa painoa, haluat todennäköisesti pienentää rasvaprosenttiasi. Siksi paino ei ole välttämättä paras mittari kertomaan tuloksista. Silti vaa’an lukema on se, mitä monet seuraavat ja ahdistuvat suunnattomasti, kun lukema on grammankin aiempaa enemmän. Paino kertoo kyllä jotain terveydentilasta, mutta on tärkeä ymmärtää, mitä se ei kerro.

Kasvuikäisillä painon nousu kertoo normaalista kasvusta ja kehityksestä, aikuisella yleensä lihas tai rasvakudoksen lisääntymisestä. Jo alakouluikäiset lapset miettivät ja murehtivat sitä, että painavatko liikaa, vaikka painon nousu on elintärkeä osa kasvua. Painoahdistus on siirtynyt aikuisilta yhä nuorempiin lapsiin. Usein painoon suhtaudutaan jäykästi pitäen sitä jonkinlaisena terveyden mittarina. Terveys on kuitenkin niin paljon enemmänkin!
Toki painoa on tärkeäkin seurata ja se kertoo hyvin yli- ja alipainosta. Niiden välillä on kuitenkin monta hyvää ja terveellistä painolukemaa. Normaalipainoisella terveyden kannalta voi olla järkevämpää keskittyä terveyden edistämiseen muusta näkökulmasta, kuin pyrkiä painon hienosäätämiseen.
Myytti painosta
Etenkin naisten kohdalla ihannoidaan usein hoikkaa ja kevyttä ulkomuotoa. Jotkut naiset saattavat jopa pelätä lihasten kasvamista, koska eivät halua olla yhtään isompia. Vaikka lihakset ovat edellytys kaikelle toiminnallemme!! Mitä vahvemmat lihakset, sen paremmin suoriudumme arjen perustoiminnoista, liikuntasuorituksista puhumattakaan. Niin kauan kun pysytellään terveyden puitteissa, miksi vähemmän on parempi kuin enemmän? Miksi naisten pitäisi olla pieniä?
Terveys ei ole missään nimessä pelkkää painonhallintaa. Voit lukea toisesta näkökulmasta artikkelista Hyvinvoinnin mielenrauha – terveys ei ole pelkkiä tavoitteita.
Totuus painon pudotuksesta
Mitä painon pudotus oikeastaan tarkoittaa? Kilojen kariseminen koetaan palkitsevana ja moni kokee onnistumisen iloa nähdessään vaa’an lukeman pienentyneen. Mitä kropassa todellisuudessa on tapahtunut? Tavoite on varmasti ollut rasvakudoksen väheneminen, mutta todellisuudessa myös aktiivinen massa, eli lihaskudos on vähentynyt. Näin tapahtuu käytännössä aina. Jos iloitset nopeasta painon pudotuksesta, niin ota huomioon, että olet menettänyt myös jotain, mikä on terveydellesi tarpeellista.
Lihakset ovat edellytys toimintakyvylle ja vahvat lihakset edistävät myös painonhallintaa. Rasvan ja lihaksen lisäksi kehosta on poistunut nesteitä, mikä näkyy niin ikään pienentyneenä vaa’an lukemana. Sekään ei ole pois rasvakudoksesta.
Lisää asiaa lihaskunnosta ja painonpudotuksesta: Treenaa itsesi vahvaksi kotona – Kerron miksi se kannattaa
Jos painon pudotus, eli todennäköisesti nimenomaan rasvakudoksen vähentäminen on sinulle tarpeellista, kannattaa se toteuttaa järkevästi. Fiksu tavoite on saada paino lähtemään nimenomaan rasvakudoksesta ja mahdollisimman vähän lihaksista. Tämä onnistuu parhaiten, kun yhdistät laihduttamiseen säännöllisen lihaskuntoharjoittelun 2-3 kertaa viikossa, syöt laadukkaasti huomioiden riittävän proteiininsaannin, sekä pidät laihdutustahdin maltillisena. Hyvä vauhti on keskimäärin 0,5kg/viikossa. Jos painoa putoaa tätä enemmän, voi jopa suurin osa pudonneesta painosta olla lähtenyt lihaskudoksesta.
Kun mietit painon pudotusta, ota tavoitteeksi kehon rasvaprosentin pienentäminen, ei painon pudottaminen.
Jojoilu
Etenkin naisille painon kanssa jojoilu on tyypillistä. Valitettavasti se on myös hyvin haitallista pitkän tähtäimen painonhallintaa ajatellen. Kun paino putoaa, vähenee rasvan lisäksi siis lihasmassa. Kun paino taas nousee, johtuu se yleensä rasvan, eikä lihasmassan lisääntymisestä. Lopputuloksena on vähemmän lihasmassaa ja aiempaa enemmän rasvaa. Kun tämä tapahtuu uudelleen ja uudelleen, on kropassa aina vain vähemmän lihasta ja enemmän rasvaa.
Kun kehonkoostumuksen suhde on muuttunut jojoilun myötä tähän suuntaan, on painonhallinta ja myöhemmin uusi painon pudottaminen aina vain vaikeampaa. Rasvasolut eivät katoa, vaan ne pienenevät. Kun ruuasta saadun energian määrä jälleen nousee, kasvavat rasvasolut herkemmin taas suuremmiksi.
Lihasmassakin toki voi kasvaa siinä tapauksessa, että painonnousuun liittyy aktiivista lihaskuntotreeniä. Jojoilussa on kuitenkin yleensä kyse laihduttamisesta, jota ei ole toteutettu pitkäjänteisesti pysyviä elintapamuutoksia tehden. Kun laihdutusinto päättyy, aiheuttaa vanhoihin tapoihin palaaminen painon nousun uudelleen.
Järkevämpää on panostaa maltilliseen painonpudotukseen ja elintapojen muuttamiseen pysyvästi, sekä painonhallintaan, eli painon pitämiseen sopivalla tasolla.
Jos uskot herkuttelun olevan suurin kompastuskivesi, sinua saattaa kiinnostaa myös tämä artikkeli.
Ymmärtävä suhtautuminen painoon
En tarkoita, että kapeamman vyötärön tavoittelussa olisi mitään pahaa. Suosittelen kuitenkin, että lähde kulkemaan tavoitetta kohti järkevästi oikeita metodeja käyttäen. Painon pudotuksen tulisi edistää terveyttä, eikä heikentää sitä.
Vaakaa voi hyödyntää suuntaa antavana mittarina, joka kertoo mihin päin ollaan menossa. Jos taas painolukema on suurin määrittävä tekijä matkallasi ja pienetkin heittelyt väärään suuntaan aiheuttavat ahdistusta, on hyvä muistuttaa itseään siitä, mistä kaikesta paino koostuu. Painoa on hyvä seurata pitkän tähtäimen ajalla, mutta jokaista gramman tai kilon muutosta ei tarvitse säikähtää. Jos osaat suhtautua asiaan sellaisena kun se on, on vaaka hyvä painon seurannan apuväline.
Voit lukea lisää painonhallinnasta tästä artikkelista.

Joustavassa suhtautumisessa auttaa oman tavoitteen mukainen toiminta ja siihen keskittyminen. Kun teet päivittäin edes jotain terveytesi ja tavoitteesi eteen, on se aina parempi kuin ei mitään. Pitkällä tähtäimellä jokainen pienikin teko on yksi askel oikeaan suuntaan. Kun teet näitä tekoja toistuvasti, juurtuvat ne pikkuhiljaa osaksi arkeasi.
Opi lisää joustavuudesta artikkelista Joustava mieli hyvinvoinnin tukena.
On myös tärkeä opetella kehokiitollisuutta. Kroppasi on jotain paljon enemmän kun vain vaa’an lukema! Tähän yksi hyvä ja monen kohdalla toimiva apu on liikunnan lisääminen. Sen lisäksi, että liikunta auttaa painonhallinnassa, se voi auttaa suhtautumaan omaan kehoon arvostavammin ja hyväksyvämmin. Opit tuntemaan sen, mihin kehosi pystyy ja huomaamaan, miten kehityt liikkujana. Alkuun kehitys voi olla hyvinkin nopeaa!
Lihaskuntoa kuormittava liikunta kasvattaa etenkin aloittelijalla lihasmassan määrää, mikä voi jopa nostaa painoa. Onko painonnousu silloin siis hyvästä vai pahasta? Onko tässä tapauksessa painolla merkitystä? Kun opit huomaamaan, että tarvitset energistä ja vahvaa kehoa liikkuaksesi, ei pelkkä paino merkitse niin paljon.
Inspiraatiota ja iloa liikunnan lisäämiseksi voit saada tästä artikkelista.