Tuntuuko sinusta koskaan, että elämäsi on tällä hetkellä liian kiireistä? Saatat ehkä elää elämäsi parasta aikaa ja haluat olla monessa mukana. Aikataulusi ovat täynnä, koko ajan on jotain tekeillä tai ainakin mielessäsi. Jos hetken sattuukin olevan luppoaikaa, on silloin suuri houkutus selata älypuhelinta. Kaiken kiireen keskellä ennen kaikkea mielesi on kiireinen, jopa kertakaikkiaan ylikuormittunut. Kiire ei välttämättä edes johdu todellisista ulkoisista tekijöistä, mutta siitä huolimatta luot sen omaan mieleesi. Ehkä haluat olla tehokas ja käyttää kaiken arvokkaan ajan hyödyksi. Kuulostaako tutulta?
Tietoinen läsnäolo ja esimerkiksi hengitysharjoitukset voivat tuoda helpotusta nykyajan kiireisen elämäntyylin keskelle. Ne ovat kuitenkin menetelmiä, jotka vaativat harjoittelua ja niiden äärelle pysähtymistä. Alkuun voi olla vaikea löytää motivaatio rauhoittua ja harjoitella tietoista läsnäoloa.
Toinen, ehkä helpompi tapa nollata aivoja, on viettää aikaa luonnossa. Pienen hetken, tai välillä vähän pidemmänkin. Luonnon keskellä mielen rauhoittaminen ja pysähtyminen ei vaadi välttämättä tietoiseen läsnäoloon keskittymistä, vaan luonto hoitaa sen ikään kuin puolestasi.

Luonnon terveysvaikutukset
Luonnon terveysvaikutuksia on tutkittu paljon. Luonto voisi olla ”lääke” moneen vaivaan tai ongelmaan ja se parantaa kokonaisvaltaisesti niin fyysistä kuin psyykkistäkin hyvinvointia.
Esimerkkejä luonnon terveysvaikutuksista:
- Verenpaine laskee
- Sydämen syke tasaantuu
- Rentoutumisen myötä kehon jännitykset ja esimerkiksi niiden aiheuttama päänsärky vähenee
- Stressi helpottaa
- Vastustuskyky paranee
- Mieliala kohenee
- Saat liikuntaa ja sen myötä liikunnan terveyshyödyt
- Sosiaalinen hyvinvointi paranee
- Parantaa itsetuntoa
- Voi lisätä onnellisuutta
Liikkuminen luonnossa
Luonto ympäristönä edistää hyvinvointia ja jo luonnossa oleilu kohentaa mielialaa ja lieventää stressin tunnetta. Liikunta on toinen kiistataton asia, mikä kokonaisvaltaisesti parantaa terveyttä ja hyvinvointia. Liikkumalla luonnossa saat moninkertaiset hyödyt! Sen lisäksi, että näiden yhteisvaikutus aivan varmasti virkistää mieltäsi, on liikkuminen esimerkiksi metsässä todennäköisesti tehokkaampaa. Luonto suorastaan kutsuu liikkumaan, ilman että sinun tarvitsee patistella itseäsi. Luonnossa liikkuminen tuntuu kevyemmältä, kuin esimerkiksi liikuntasalissa. Jos treenin tekeminen joskus tuntuu vaivalloiselta, kokeile tehdä se metsässä. Virkistymisen taso on varmasti aivan erilainen, kuin jos tekisit treenin sisätiloissa.
Mene metsään
Saadaksesi kokea luonnon terveysvaikutukset, sinun ei tarvitse välttämättä raivata aikaa kalenteristasi ja valmistautua eräilyyn. Jo viiden minuutin pistäytyminen metsässä kohentaa mielialaa ja 15-20 minuutin oleilu laskee verenpainetta. Kokeile tehdä kävely- tai juoksulenkkisi vaihteeksi metsässä, tai pysähdy automatkan varrella ihailemaan matkan varrella olevaa lähimetsää. Menkää metsään yhdessä lasten kanssa. Aina ei tarvitse varautua eväillä ja tarkasti suunnitellulla reitillä. Lapset kyllä inspiroituvat touhuamaan metsässä ilman sen suurempia etukäteissunnitelmiakin. Luonnosta voi nauttia muuallakin, mutta metsässä luonto tulee niin lähelle kuin mahdollista ja sitä voi kokea kaikilla aisteilla.

Luonnossa on helppo pysähtyä nauttimaan hetkestä. Luonnon lisäksi, suosittelen harjoittelemaan myös tietoista läsnäoloa. Kiire voi yllättäen kadota, kun oppii elämään tässä ja nyt.