Voittamisen anatomia
Muut

Voittamisen anatomia – Hintsan opeilla perusasioiden äärelle

Lähiaikoina olen suositellut niin monille luettavaksi Oskari Saaren kirjoittamaa kirjaa Aki Hintsa Voittamisen anatomia, että havahduin kirjan ansaitsevan ilman muuta oman postauksen. 😀

Kirja sisältää mielenkiintoista sisäpiirintietoa huippu urheilijoiden maailmasta sekä valtavan määrän vinkkejä ihan jokaisen omaan hyvinvointiin. Oli kyse sitten huippu urheilijoista tai ihan kenestä tahansa, niin hyvinvoinnissa ollaan perusasioiden äärellä. Lääkäri Hintsa esittää hyvinvointimallinsa metodeja niin vakuuttavasti ja käytännön läheisesti, että uskon jokaisen saavan tästä kirjasta irti jotain. Todennäköisesti hyvin paljonkin!

Kokonaisvaltainen hyvinvointi

Kuulostaako kokonaisvaltainen hyvinvointi sanahelinältä? Totuus on kuitenkin, että ihmisen hyvinvointia ei voi edistää huomioimatta kokonaisuutta. Voittamisen anatomia kirjassa minua puhutteli eniten juuri sen, miten ihmisläheisesti ja kokonaisvaltaisesti hyvinvointia käsiteltiin.

Hyvinvointi ei ole kikkailuja, eikä yksittäisiä terveyttä edistäviä tekoja. Se on omien arvojen mukaista toimintaa elämän kaikilla osa alueilla. Ei riitä, että huolehtii ravinnosta liikunnasta ja levosta. Jaksaakseen huolehtia niistä, on tärkeää tehdä itselleen merkityksellisiä asioita. Tuntea itsensä ja identiteettinsä. Tietää mitä elämältä haluaa.

voittamisen anatomia
Hyvinvointia on vaikea parantaa ottamatta koko elämää kokonaisvaltaisesti huomioon. Aki Hintsa korostaa oman syvimmän identiteettinsä löytämistä ja elämän rakentamista itselle merkityksellisten asioiden ympärille.

Aki Hintsan kehittämässä hyvinvointimallissa ollaan yksinkertaisten perusasioiden äärellä, mutta tuodaan esille myös sen toteuttamisen vaikeus käytännössä. Hintsa työskenteli mm. formula 1 huippujen ja yritysjohtajien parissa, mutta hänen opettamansa asiat ovat sellaisia, mistä jokainen ihminen työstä tai asemasta riippumatta hyötyvät. Ei tarvitse olla voittaja, vaan tärkeintä on menestyä omassa elämässään. Minun mielestäni hyvinvointi ja onnellisuus ovat menestystä.

Äänikirjojen maailmaan

Tykkään lukea kirjoja. Mielestäni yksi parhaita tapoja rentoutua on uppoutu hyvän romaanin ääreen. Romaaneissa kirjoja ei mielestäni voita mikään. Silti äänikirjat ovat tulleet rinnalle, mikä mahdollistaa kiireisessä arjessa vielä useamman kirjan pääsemisen ”lukulistalle”. Äänikirjoja tulee kuunneltua autoa ajaessa, lenkillä tai iltaisin, kun ei kerta kaikkiaan jaksa tehdä mitään muuta. Viimeisin kuuntelemani kirja oli juurikin Aki Hintsa Voittamisen anatomia.

Voittamisen anatomia
Äänikirjat on parasta seuraa lenkkipolulla!

Jos sinulla ei vielä ole Book Beattia, niin alla olevasta linkistä pääset lataamaan maksuttoman kokeilujakson. Jos äänikirjat ei ole sinun juttusi, niin ehdit kuunnella ainakin tämän opuksen. 😀 Tarjous koskee uusia käyttäjiä, eikä se sido määräaikaisuuteen.

Seuraavaksi kuunteluun menee toinen Oskari Saaren kirjoittama kirja Aki Hintsasta: Tänään olen elossa. Aki Hintsa menehtyi syöpään ja kirja kertoo ajasta hänen sairastumisensa aikana. Enne menehtymistään Hintsa halusi tuoda hyvinvointimallinsa huippu urheilijoiden ja johtajien lisäksi kaikkien saataville. Suosittelen Hintsan hyvinvointimallista kertovia kirjoja, jotta mahdollisimman moni hyötyisi viisaan lääkärin opeista.

Voit lukea myös artikkelin omien tavoitteidesi kirkastamisesta täältä.

* Mainoslinkki

Saatat myös pitää...

1 kommentti

  1. Marjo Asp-Vauhkala says:

    Voi suositella molempia Aki Hintsan kirjoja. Todella silmiä avaavia ja innostavia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *