Onnen Tuulia - äidin hyvinvointi
Muut, Terveys ja hyvinvointi

10-vuotta äitinä! – Äidin hyvinvointi ja miksi se on tärkeää?

Uskomatonta, esikoiseni täyttää jo 10-vuotta. Juhlimme tietysti synttärisankaria, mutta henkilökohtaisesti kymmenen vuoden äitiys on itsellenikin tärkeä merkkipaalu. Ihan turha varmasti sanoakaan, mutta aika on mennyt todella nopeasti. Tämä on myös hyvä hetki kirjoittaa siitä, miten äidin hyvinvointi on ensiarvoisen tärkeää ja tukee tehokkaasti myös lasten hyvinvointia.

Perhe ja äitiys ovat tietysti elämän tärkeimmät asiat. Lasten ollessa pieniä, heidän tarpeensa menee omien tarpeiden edelle. Arki rakentuu lapsen ehdoilla. Eri vaiheet menevät kausittain. Lasten kasvaessa haasteet muuttuvat. Myös maailma muuttuu koko ajan. Olen tullut äidiksi nuorena parikymppisenä ja ainakin kuvittelen olevani nuori äiti edelleen. Silti olen huomannut, etten ole aivan nykyajan aallon harjalla, eikä onneksi tarvitsekaan.

Äidin hyvinvointi - Onnen Tuulia
Arkistojen kätköistä. 10-vuotta sitten <3

Minulle äitiys oli unelma numero yksi ja olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että sain lapset nuorena. En halunnut odottaa, että elämä olisi ”valmista” ennen lasten saamista, ja onneksi ei tarvinnutkaan. Nyt kun lapsia on kolme eikä nuorinkaan ole enää vauva, on ihanaa pystyä toteuttamaan myös muita unelmia, kun tärkeimmät on jo olemassa. Lasten ollessa pieniä on valmistunut koti, pidetty häät ja olen opiskellut ammatin. Onneksi haaveet eivät lopu koskaan!

Nuorena on ollut helppoa olla joustava ja lasten tuomiin elämänmuutoksiin on ollut luontevaa sopeutua. Tunnustan nauttivani nyt siitä, kun perhe on kasassa ja arki sujuu mukavasti. Vauvat ovat jotain todella erityistä, mutta lasten kasvamisen seuraaminen on jotain vähintäänkin yhtä upeaa. <3

Hyvinvointi perheen näkökulmasta

Koska terveys ja hyvinvointi ovat intohimoni, haluan pohtia aihetta myös koko perheen näkökulmasta. Mitä vaaditaan, jotta lapset voivat hyvin? Kuinka terveellisesti heidän tarvitsee elää? Myös kouluterveydenhoitajana nämä ovat asioita, jotka nousevat esiin joka päiväisessä työssä. Miten tukea koululaista ja perhettä, jotta he oppisivat terveellisiä elintapoja? Millainen hyvinvointi riittää?

Vielä enemmän kuin omasta hyvinvoinnista huolehtimisessa, perheen hyvinvoinnissa korostuvat perusasiat, rutiinit, joustavuus ja armollisuus. Kun perusta on kunnossa, on kikkailu ja hienosäätö todennäköisesti turhaa. Terveellisten elämäntapojen omaksuminen on pitkäjänteistä puuhaa. Jotta lapset omaksuisivat terveelliset elämäntavat, tulee vanhempien mahdollistaa niiden toteutus, sekä toimia hyvänä esimerkkinä. Äidin hyvinvointi edistää koko perheen hyvinvointia! (Myös isän, mutta nyt puhutaan äideistä 😉 )

Harva lapsi esimerkiksi oma-aloitteisesti syö ateriallaan puolta lautasellista kasviksia, mikä on suositus lapsilla ja aikuisilla. Lapsi saattaa syödä mielellään kurkkua muutaman palan ja maistella varovaisesti vaikkapa paprikaa. Olennaista onkin, että kasviksia, hedelmiä tai marjoja on tarjolla joka aterialla, niitä kannustetaan iloisesti kokeilemaan ja vanhemmat syövät niitä itsekin. Jonain päivänä ne maistuvat lapsellekin ja määrät kasvavat. Silloin hänen ei tarvitse opetella aikuisena kantapään kautta syömään ”pupun ruokaa”.

Vanhempien tulee pitää huolta myös omasta terveydestään, jotta lapsetkin oppivat pitämään huolta omastaan.

Lasten liikunnallisuus riippuu paljon perheen aktiivisuudesta ja liikuntaan kannustamisesta. Tiettyyn ikään asti lapset saattavat sinkoilla paikasta toiseen luonnostaan, mutta iän myötä taipumus hiipuu. Jossain kohti meidän täytyy opetella liikuttamaan itse itseämme. Kun lapsen perheessä liikutaan yhdessä, mahdollistetaan lapsen liikkuminen ulkona eri ympäristöissä tai tuetaan harrastustoiminta osallistumista, on lapsen helpompi omaksua liikunnallinen elämäntapa jo nuorena. On tärkeää olla myös liikkuvana esimerkkinä. Liikunnallisuus ei missään nimessä vaadi kalliita harrastuksia ja joka iltaista kuskaus rumbaa, vaan jo liikkeelle lähtö riittää.

Tärkeää on kuitenkin rentous ja joustavuus. Mitään terveyttä edistäviä tekoja ei kannata paasata lapselle hampaat irveessä. Silloin oppi tuskin menee perille, vaan kääntyy jopa päälaelleen. Olennaista on ilo, esimerkkinä oleminen ja yhdessä tekeminen. Hyvinvoivista perheistä kasvaa todennäköisimmin hyvinvoivia lapsia, eikä se vaadi mitään kikkailuja.

Äidin hyvinvointi

Kuulen usein sanottavan, miten erityisesti äideillä on tapana laittaa muu perhe itsensä edelle, eikä omasta hyvinvoinnista huolehtimiselle jää voimavaroja. Asiassa piilee karhunpalveluksen vaara. Miten lapset voivat oppia huolehtimaan jonain päivänä itse itsestään, jos kotona eivät näe mallia siitä, että aikuisenkin hyvinvointi on tärkeää?

Onnen Tuuli
Kymmenessä vuodessa on parantunut ainakin kuvanlaatu. 😀

Eikö hyvä tavoite olisi opettaa lapsia nimenomaan pitämään huolta itsestään tavalla, joka kantaa läpi elämän? On kuin kaataisi kaivoon vettä, jos huolehdimme lapsistamme, mutta emme itsestämme. Lopputuloksena on aikuiseksi kasvanut lapsi, josta on kyllä pidetty huolta, mutta joka ei ole oppinut pitämään huolta itsestään. Lapsen on tärkeää nähdä, että vanhempi arvostaa myös itseään, jotta hänkin oppisi arvostamaan itseään.

Äidin hyvinvointi tukee koko perheen hyvinvointia.

Monesti arjen hektisyys ja aikatauluhaasteet tekevät ns. oman ajan järjestämisen vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi. Tekisi mieli liikkua enemmän tai käydä muuten virkistämässä mieltä, mutta se on aina pois perheajasta. Jos omaa aikaa joskus sattuukin saamaan, tulee siitä herkästi huono omatunto.

Oman ajan tarve on yksilöllistä. Jos et kerta kaikkiaan koe saavasi iloa irti pienestä irtautumisesta kotoa, ei siitä kannata ottaa paineita. Mukavia, hyvinvointia tukevia asioita pystyy kyllä tekemään yhdessä lastenkin kanssa. Uusia tapoja esimerkiksi treenata kotona on hyvä tietoisesti ujuttaa arkeen ja pyrkiä tekemään niistä säännöllinen tapa. Liikuntaa ei kannata unohtaa pikkulapsivuosienkaan aikana!

Vinkkejä tehotreeneihin lasten kanssa löytyy täältä.

Jos kuitenkin turhautuneena haaveilet saavasi käydä rauhassa liikkumassa tai muissa merkeissä virkistäytymässä, suosittelen lämpimästi järjestämään sille aikaa. Jos perheessä on kaksi vanhempaa, on todella tärkeää kunnioittaa toisen hyvinvointia ja tukea ja kannustaa toisen virkistäytymistä. Tarvittaessa pyydä rohkeasti apujoukkoja kodin ulkopuolelta. Jo silloin tällöin toteutuva oma aika voi olla merkittävä voimavara arjessasi.

Elämässä saa olla muutakin kuin lapset

Lapset ovat tärkein, mutta ei ainut asia elämässä. Onneksi lapsien kasvaessa moni asia muuttuu helpommaksi. Yllättävän paljon voi saada aikaiseksi ilman, että kaikki oma tekeminen on poissa perheen yhteisestä ajasta. Korona-pandemian myötä tullut etätyöskentely on tuonut paljon mahdollisuuksia toteuttaa itseään joustavasti ajasta ja paikasta riippumatta.

Minä olen aina ollut innokas ryhmäliikuntatunneilla kävijä, mutta koronan myötä treenit siirtyivät kotiin. Liikuntamääräni ovat moninkertaistuneet ilman, että poistun edes kotoa. Ennen haikailin lenkeistä ja jumppatunneille menosta, enkä toki voinut monena iltana olla poissa kotoa. Nykyään liikun jopa mieluummin kotona ja perhe saa liikkua halutessaan mukana.

Täältä voit lukea, miten minä opettelin korona-aikaan ottamaan kotitreenit tavaksi.

Kaipaan myös jatkuvaa oppimista ja kehittymistä. Aiemmin haaveilin opiskelevani terveydenhoitoalaa lisää ”sitten joskus kun lapset ovat isompia”. Nyt minun ei tarvitse odottaa, kun opiskelukin on joustavaa ja onnistuu etänä. Suoritan jatkuvasti nonstoppina erilaisia hyvinvointialan kursseja ja valmennuksia. Ne virkistävät mieltäni todella paljon, mutta eivät varmasti kuormita muuta perhettä.

Suosittelen kokeilemaan erilaisia verkkokursseja. Mieti jokin sinua kiinnostava aihe ja googleta. Löydät aivan varmasti kurssin, joka opettaa ja inspiroi sinua. Opiskelun ei aina tarvitse johtaa johonkin tiettyyn tutkintoon, vaan itseään voi kehittää monilla eri tavoilla.

Onnen Tuulia - äidin hyvinvointi

Ole luova. Mitä asioita olet haaveillut tekeväsi ”kun lapset ovat isompia”? Tarvitseeko sinun odottaa niin kauan? Voisitko toteuttaa haaveitasi jo nyt jossakin mittakaavassa? Silloin lapsetkin saavat loistavan esimerkin energisestä vanhemmasta, joka toteuttaa intohimojaan ja unelmiaan. Olisiko se sitten heillekin hiukan helpompaa heidän ollessa aikuisia?

Ja lopuksi vielä sinulle äiti: Muista nukkua, rentoutua ja antaa arjen rullata omalla painollaan. Mene sieltä missä aita on matalin asioissa, joilla ei ole lopulta merkitystä. Tee intohimolla asioita, jotka itse koet tärkeiksi. Lapset rakastavat sinua juuri sellaisena kuin olet. Muista rakastaa myös itse itseäsi. <3

Lisää ajatuksia armollisuudesta tässä artikkelissa.

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *