Muut

Kevein askelin kevääseen – paljasjalkakengillä luonnollisempaa liikettä

Mainoslinkit merkitty *

Talvi on täydessä vauhdissa, vaikka ilmojen puolesta tunnelma on ollut ennemminkin keväinen auringon pilkahtaessa ja lintujen visertäessä. Huomaan odottavani jo aikaa, kun saa pakata talvivaatteet säilöön ja pukea kevyemmin lämpöisiä kelejä varten.

Starttasin jo varovaisesti kevät fiilistelyn ja tepastelin ensimmäistä kertaa uusissa paljasjalkakengissäni, jotka toki hetken saavat vielä odottaa varsinaista käyttöön ottamista.

Siirryin käyttämään pelkästään paljasjalkakenkiä muutama vuosi sitten. Innostuin paljasjalkakenkien terveyshyödyistä ja koska minulla on tapana pyrkiä maksimoimaan omaa hyvinvointiani, halusin satsata myös jalkaterveyteeni. Koko kenkävarastoni meni uusiksi ja yllätyin, miten kauniita ja tyylikkäitä paljasjalkakenkiä onkaan saatavilla. Mielikuva erikoisista tossukoista hälveni hetkessä, kun kenkävarastoni täyttyi ihanista nahkabootseista ja nilkkureista.

Valkoiset tennarit, jotka sopivat täydellisesti asuun kuin asuun puuttuivat ja ilokseni sain ne Fiiliskaupalta odottamaan kevättä.

Täältä löydät Fiiliskaupan paljasjalkakengät*

En malta odottaa, että lumet sulavat ja pääsen askeltamaan kevyissä paljasjalkatennareissa, jotka näyttävät hyvältä, mutta ennen kaikkea tuntuvat kevyiltä ja mahdollistavat jalkojen luonnollisen liikkumisen.

Terveemmät jalat ja parempi liikkuvuus – paljasjalkakenkien lukuisat hyödyt

Paljasjalkakengillä on lukuisia terveyshyötyjä, joista itselleni erityisen tärkeitä ovat jalan asettuminen luonnolliseen asentoon, jalkapohjien stimulointi ja läheinen yhteys maahan. 

Varpaat ja jalkapöytä asettuvat luonnolliseen asentoon

Aika monessa kenkämallissa kengän kärki on muotoiltu teräväkärkiseksi, jolloin varpaat sulloutuvat ahtaasti epäluonnolliseen ja kipeän näköiseen sumppuun. Valitettavasti keho muokkaantuu pakon edessä ja varpaat tottuvat ajan saatossa virhe asentoon. Voit nyt vilkaista omia varpaitasi ja tarkistaa asettuvatko varpaat kauniisti erille toisistaan vai ovatko ne muokkaantuneet kenkiesi muotoisiksi.

Paljasjalkakenkien kärjet on tyypillisesti muotoiltu antamaan varpaille sen tarvitseman tilan ja ne sopivat myös erinomaisesti henkilöille, jotka kärsivät vaivaisen luusta. Onneksi keho pystyy myös korjaamaan virheasentoja ja omatkin jalkani ovat asettuneet takaisin terveeseen ja luonnolliseen tilaan paljasjalkakenkien käytön myötä. 

Jalkapohjat saavat terveyttä edistävää stimulointia

Ihmisen jalkapohjat ovat täynnä vyöhykepisteitä, jotka ovat yhteydessä kehon eri osiin ja elimiin. Jalkapohjien kosketus, hieronta ja painelu stimuloivat ihanasti näitä pisteitä ja parantavat siten kehon hyvinvointia ja toimivuutta. Paljasjalkakengissä on hyvin ohut pohja, jotta tuntuma maahan on kuin kävelisi paljain jaloin. Näin jalkapohjat koskettavat maata ja jalkapohjat saavat mukavaa hierontaa joka askelella. 

Ohuella pohjalla on maadoittava vaikutus

Energioista kiinnostuneena pidän hyvänä puolena myös läheisen maakosketuksen maadoittavaa vaikutusta. Aina ei ole mahdollista upottaa varpaita hiekkaan tai kävellä paljasjaloin nurmikolla, mutta kun käyttää päivittäin paljasjalkakenkiä, saa nauttia maaenergian virtauksesta enemmän kuin paksupohjaiset kengät jalassa.

Paljasjalkakengät vahvistavat myös jalkojen lihastasapainoa ja parantavat tasapainoa ja koordinaatiota.


Näistä syistä en enää luovu paljasjalkakengistä ja ajatus jalkojen ahtamisesta epäluonnolliseen asentoon tekee pahaa ajatellakin! Sen verran olen sallinut kuitenkin joustoa, että juhlissa käytän yleensä korkokenkiä. En kannata ehdottomuutta missään asiassa. 😉

Paljasjalkakenkien käyttö – askel askeleelta kohti kevyempää askelta

Paljasjalkakenkien käyttö voi alkuun tuntua jalkalihaksissa ja selässä, mikä ei ole vaarallista, vaan kertoo lihasten erilaisesta toiminnasta ja aktivoitumisesta. Keho voi vaatia totuttelemaan uusiin kenkiin pikkuhiljaa ja aluksi voi olla tarpeen vuorotella tavallisten kenkien kanssa. Itse en tällaista huomannut, vaan paljasjalkakenkien käyttö tuntui heti mukavalta. Jos kuitenkin huomaat lihaskipua käyttöön oton jälkeen, voit pitää pienen tauon kenkien käytössä ja antaa jalkojesi totutella niihin rauhassa. Jos kipuilu jatkuu tai kärsit jalkavaivoista, voi olla hyvä ottaa yhteyttä terveydenhuollon ammattilaiseen, esimerkiksi jalkaterapeuttiin.

Voi olla myös hauskaa kokeilla paljasjalkakenkiä erilaisilla pinnoilla, kuten nurmikolla ja kivikolla ja fiilistellä miltä ohut pohja tuntuu. Muista nauttia kesällä luonnossa kävelystä joskus myös ilman kenkiä. 😉

Mistä löydät hyvät paljasjalkakengät?

Olen hankkinut paljasjalkakenkiä useammasta eri liikkeestä ja viimeisimpänä Fiiliskaupasta, josta sain ihanat valkoiset tennarit.

Tutustu Fiiliskauppaan tästä*

Tilaus oli helppo tehdä netin kautta, sillä kenkäkohtainen koko taulukko mittaus ohjeineen auttoi löytämään juuri oikean koon. Kengät sopivat jalkoihini todella hyvin joten mittaukseni menivät nappiin. Olen todella laiska kiertelemään kauppoja ja etsimään tarvitsemiani tuotteita, joten nappiin mennyt koko ja nopea toimitus ilahduttivat todella paljon! Kotimaisesta Fiiliskaupasta löytyy muitakin hyvinvointituotteita, kuten tyylikkäitä korkkipintaisia joogatuotteita.

Meneekö paljasjalkakengät sinullakin kokeiluun? 😉

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *