Olen Tuuli, 30-vuotias onnellisuuden tavoittelija, jonka elämänfilosofiaan kuuluu hyvinvoinnin ja onnen maksimoiminen. Elämään kuuluu myös vaikeudet, mutta vaikeina aikoina pienet ilon aiheet juuri korostuvatkin.
Kuka
Olen Tuuli Suurtalo, terveydenhoitaja, treeniohjaaja ja elämäntapamuutosvalmentaja. Haluan auttaa sinua voimaan paremmin ja inspiroitumaan pitämään huolta itsestäsi. Sillä se on helpompaa kuin ehkä kuvittelitkaan!
Autan asiakkaitani mm. painonpudotushaasteiden kanssa, sekä kannustan matalan kynnyksen liikunnan pariin vetämällä ulkotreenejä sekä juoksukoulua. Ohjaan asiakkaitani liikuntaryhmissä, yksilövalmennuksissa sekä painonpudottajan verkkokurssillani.
Ideologiaani kuuluu, että jo pienillä teoilla voi saada aikaan suuria vaikutuksia. Pienen muutoksen onnistumista seuraa toinenkin pieni muutos. Muutos on kuitenkin usein helpommin sanottu kuin tehty. Siksi haluan olla mukana innostamassa ja tukemassa opettelua kohti terveellisempiä elämäntapoja.

10 faktaa minusta
- Asun Kouvolassa, mutta olen kotoisin Keski-Suomesta
- Perheeseeni kuuluu mies ja kolme lasta
- Työskentelen Kouluterveydenhoitajana
- Minulla on lähihoitajan, sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan tutkinnot
- Olen hankkinut lisäkoulutusta mm. elämäntapamuutosvalmentamisesta ja joustavan psykologian keinoista sen tukena. Opiskelu ja oppiminen on ikuista!
- Treenaan puolimarathoniin
- Juoksun lisäksi lempilajejani on kahvakuulailu ja jooga
- Rentoudun lukemalla
- Yöunet on yksi asia mistä en tingi
- Tärkein elämänohjeeni on, että keskitä energiasi positiivisiin asioihin. Vastoinkäymiset tulee hyväksyä osana elämään, mutta niille ei pidä antaa liikaa painoarvoa
Onnen Tuulia
Onnen Tuulian tavoitteena on lisätä ihmisten hyvinvointia, terveyttä ja onnellisuutta. Missioni on motivoida ja inspiroida ihmisiä pitämään parempaa huolta itsestään. Jokainen ansaitsee voida hyvin ja hyvinvointi myös lisää hyvinvointia. Pitämällä huolta itsestämme, jaksamme huolehtia paremmin myös muista. Tavoitteeni on tehdä uusien, terveellisten elämäntapojen omaksumisesta niin helppoa, kuin se parhaimmillaan voi olla.

Sähköpostilista
Liittymällä Onnen Tuulia sähköpostilistalle, saat tietoa ajankohtaisista ja inspiroivista Onnen Tuulia tapahtumista.